AAtieto.info

Lääkärin mielipide - William D. Silkworth, M.D.

 

Me Anonyymit Alkoholistit (tai Nimettömät Alkoholistit) uskomme, että lukija kiinnostuu tässä kirjassa esitetyn toipumissuunnitelman lääketieteellisestä arvioinnista. Vakuuttavan lausunnon pitäisi luonnollisesti tulla lääketieteen edustajilta, joilla on kokemusta jäsentemme kärsimyksistä ja jotka ovat olleet todistamassa terveytemme palautumista. Tunnettu lääkäri, joka toimii ylilääkärinä erässä maamme johtavassa alkoholi- ja huumeriippuvuuteen erikoistuneessa sairaalassa, antoi AA:lle seuraavan kirjallisen lausunnon:

 

Asiasta kiinnostuneille:

Olen erikoistunut alkoholismin hoitoon monen vuoden ajan. Vuoden 1934 lopulla hoidin potilasta, joka huolimatta siitä, että oli ollut pätevä ja hyvin ansaitseva liikemies, oli sen tyyppinen alkoholisti, jota olin alkanut pitää toivottomana tapauksena. Kolmannen hoitokertansa aikana hän sai tiettyjä ajatuksia, jotka koskivat mahdollista toipumismenetelmää. Osana kuntoutustaan hän alkoi esittää käsityksiään toisille alkoholisteille, painottaen heille, että näiden tulee tehdä samoin edelleen toisille. Tästä on tullut perusta nopeasti kasvavalle yhteisölle, joka koostuu heistä ja heidän perheistään. Tämä mies ja yli sata muuta näyttävät toipuneen.

 

Tunnen henkilökohtaisesti kymmenittäin tapauksia, jotka olivat sitä lajia, joihin muut menetelmät olivat epäonnistuneet täydellisesti. Näillä tosiasioilla näyttää olevan erittäin suuri lääketieteellinen merkitys; nopean kasvun poikkeukselliset mahdollisuudet, jotka ovat ominaisia tälle ryhmälle, saattavat merkitä uutta aikakautta alkoholismin aikakirjoissa. Näillä miehillä saattaa olla parannuskeino tuhansille, jotka ovat samassa tilanteessa. Voitte ehdottomasti luottaa kaikkeen, mitä he sanovat itsestään.

 

Kunnioittavasti,

William D. Silkworth, M. D.

 

Lääkäri, joka pyynnöstämme antoi meille tämän lausunnon, on ystävällisesti laajentanut näkemystään toisessa lausunnossaan, joka seuraa jäljempänä. Siinä hän vahvistaa sen, mikä meidän alkoholismin kidutuksen kokeneiden on uskottava –  että alkoholistin ruumis on aivan yhtälailla normaalista poikkeava kuin hänen mielensäkin. Emme tyytyneet siihen, että meille sanottiin, että emme pysty hallitsemaan juomistamme vain siksi, koska emme sopeutuneet elämään, koska pakenimme todellisuutta tai koska olimme suorastaan vajaamielisiä. Tämä oli jossain määrin totta, todellakin, huomattavassa määrin joidenkin kohdalla. Mutta siitä olemme varmoja, että myös kehomme oli yhtälailla sairastunut. Uskoaksemme jokainen alkoholistia koskeva luonnehdita, joka jättää tämän fyysisen tekijän pois, on epätäydellinen.

Lääkärin teoria, että olemme allergisia alkoholille, on meistä kiinnostava. Maallikkoina mielipiteemme sen virheettömyydestä on tietenkin merkitykseltään vähäinen. Mutta entisinä ongelmajuojina voimme todeta, että tämä selitys tuntuu oikein järkevältä. Se selittää monia asioita, joista emme muuten saa selkoa.

Vaikka haemmekin ratkaisumme hengelliseltä ja epäitsekkäältä tasolta, suosimme sairaalahoitoa sekavalle tai pahasti krapulaiselle alkoholistille. Useammin kuin luulisi, on pakko selvittää potilaan ajatukset ennen kuin häntä lähestytään, koska silloin hänellä on paremmat mahdollisuudet ymmärtää ja ottaa vastaan se, mitä meillä on tarjota.

Lääkäri kirjoittaa:

 

Tämän kirjan sisältämä aineisto on mielestäni ensiarvoisen tärkeä alkoholiriippuvuudesta kärsiville. Totean tämän monivuotisen kokemukseni perusteella erään maan vanhimpiin kuuluvan alkoholi- ja huumeriippuvuutta hoitavan sairaalan ylilääkärinä. Sen vuoksi minulla oli todella aihetta tyytyväisyyteen, kun minua pyydettiin osallistumaan muutamalla sanalla aiheeseen, jota niin mestarillisen yksityiskohtaisesti on käsitelty tässä kirjassa.

Me lääkärit olemme aikoja sitten voineet todeta, että jonkinlaisella moraalisella psykologialla oli tärkeä merkitys alkoholisteille, mutta sen soveltaminen tuotti meille käsittämättömiä vaikeuksia. Johtuen ultramoderneista normeistamme ja tieteellisestä lähestymistavastamme kaikkeen, emme ehkä kykene käyttämään hyväksemme keinotekoisen tietoutemme ulkopuolella olevia hyvän voimia.

Useita vuosia sitten yksi tämän kirjan pääosan kirjoittajista tuli hoitoomme tähän sairaalaan ja täällä ollessaan hän sai joitakin ajatuksia, joita heti ryhtyi soveltamaan käytäntöön. Myöhemmin hän pyysi erikoislupaa saada kertoa kokemuksensa täällä oleville muille potilaille ja hieman epäröiden suostuimme. Tapaukset, joita olemme seuranneet, ovat olleet hyvin mielenkiintoisia; oikeastaan useat niistä suorastaan hämmästyttäviä. Näiden miesten epäitsekkyys, sellaisina kuin olemme oppineet heidät tuntemaan, hyödyntavoittelumotiivin täydellinen puuttuminen ja heidän henkinen yhteenkuuluvuutensa, on todellakin innoittavaa kun on työskennellyt pitkään ja väsyksiin asti alkoholismin saralla. He luottavat itseensä ja sitäkin enemmän Voimaan, joka vetää kroonisen alkoholistin takaisin kuoleman porteilta.

Tietenkin alkoholisti pitäisi vapauttaa fyysisestä viinanhimostaan ja tämä vaatii usein määrättyjä sairaalamenetelmiä ennen kuin psykologiset toimenpiteet voivat olla  mahdollisimman hyödyllisiä.

Me uskomme ja esitimme sitä muutama vuosi sitten, että alkoholin vaikutus kroonisiin alkoholisteihin on merkki allergiasta; että juomahimon ilmiö rajoittuu tähän ryhmään, eikä koskaan ilmene keskitason kohtuukäyttäjässä. Nämä allergikot eivät voi koskaan turvallisesti käyttää alkoholia missään muodossa. Kun juominen on tullut tavaksi ja kun he huomaavat, etteivät pääse siitä irti, kun he ovat kadottaneet itseluottamuksensa ja uskonsa inhimillisiin asioihin, ongelmat kasautuvat heidän päällensä ja niiden ratkaiseminen tulee hämmästyttävän vaikeaksi.

Tyhjänpäiväinen tunteellinen vetoaminen harvoin riittää. Sanomalla, joka voi kiinnostaa ja pysäyttää nämä alkoholistit, on oltava syvyyttä ja painoarvoa. Melkein jokaisessa tapauksessa heidän ihanteensa tulee perustua heitä itseään suurempaan voimaan, mikäli he haluavat uudistaa elämänsä.

Jos jonkun mielestä olemme psykiatreiksi, jotka johtavat alkoholistisairaalaa, jokseenkin tunteellisia, tulkoot kanssamme hetkeksi tulilinjalle, näkemään murhenäytelmät, epätoivoiset vaimot, pienet lapset; ottakoot näiden ongelmien ratkaisemisen osaksi päivittäistä työtään ja jopa osaksi uniaan ja kyynisinkään ei ihmettele, että olemme hyväksyneet ja rohkaisseet tätä liikettä.

Monien vuosien kokemuksen jälkeen meistä tuntuu, että emme ole keksineet mitään, mikä olisi myötävaikuttanut enemmän näiden ihmisten toipumiseen kuin se epäitsekäs liike, joka nyt on kasvamassa heidän keskuudessaan.

Miehet ja naiset juovat pohjimmiltaan siksi, että he nauttivat alkoholin vaikutuksesta. Sen kiihottava kokemus on niin vaikeasti määriteltävä, että vaikka he myöntävät sen vahingollisuuden, he jonkin ajan kuluttua eivät erota todellista harhasta. Heidän mielestään heidän alkoholistinen elämänsä näyttää ainoalta normaalilta elämältä. He ovat levottomia, ärtyisiä ja tyytymättömiä, elleivät he saa jälleen kokea rentoutumisen ja mukavuuden tunnetta, joka tulee heti, kun on ottanut muutamia ryyppyjä – ryyppyjä, joita muut näyttävät naukkailevan ilman haittaa. Sitten kun he ovat antaneet taas periksi halulleen, kuten niin monet antavat ja himo kehittyy, he käyvät läpi tunnetut ryyppyretken vaiheet, jotka päättyvät katumukseen ja lujaan päätökseen olla juomatta enää milloinkaan. Tämä toistuu kerta toisensa jälkeen ja jos tämä henkilö ei kykene kokemaan kertakaikkista psyykkistä muutosta, on hyvin vähän toiveita hänen toipumisestaan.

Toisaalta -  niin oudolta kuin tämä ehkä tuntuu niistä, jotka eivät ymmärrä – sitten kun psyykkinen muutos on tapahtunut, sama henkilö, joka näytti olevan tuhon oma, jolla oli niin monia ongelmia, että hänellä ei ollut mitään toivoa niiden ratkaisemisesta, äkkiä huomaakin kykenevänsä helposti hallitsemaan alkoholinhimonsa. Ainoa tarvittava ponnistus on vaatimus seurata muutamia yksinkertaisia sääntöjä.

Ihmiset ovat vedonneet minuun vilpittömästi ja epätoivoisina: ”Tohtori, en voi jatkaa tällä tavalla! Minulla on kaikkea, minkä vuoksi elää! Minun on lopetettava, mutta en pysty! Teidän on autettava minua!” Kun lääkäri kohtaa tämän ongelman, jos hän on rehellinen itselleen, hän varmasti tuntee joskus oman riittämättömyytensä. Vaikka hän antaa kaikkensa, se ei usein riitä. Tuntuu, että tarvitaan jotakin inhimillistä voimaa suurempaa saamaan aikaan ratkaiseva psyykkinen muutos. Vaikka psykiatristen ponnistelujen kokonaistulos on huomattava, meidän lääkärien on myönnettävä, että olemme vaikuttaneet vain vähän ongelmaan  kokonaisuudessaan. Monet potilastyypit eivät reagoi tavallisiin psykologisiin lähestymistapoihin.

En ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka uskovat, että alkoholismi on kokonaan psyyken hallinnan ongelma. Tunnen monia miehiä, jotka esimerkiksi työskentelivät monta kuukautta jonkin ongelman tai liiketoimen parissa. He olisivat saaneet aikaan itselleen suotuisan lopputuloksen tiettynä päivämääränä. He ottivat ryypyn päivää tai paria ennen sovittua hetkeä ja silloin himo välittömästi ohitti kaikki muut tavoitteet niin, että tärkeää tapaamista ei voitu järjestää. Nämä miehet eivät paenneet juomiseen, he joivat tyydyttääkseen himonsa, joka ylitti heidän henkisen kontrollinsa. On paljon juomahimosta johtuvia tilanteita, jotka saavat miehet luopumaan kaikesta sen sijaan, että jatkaisivat kamppailua.

Alkoholistien luokittelu tuntuu olevan hyvin vaikeaa ja yksityiskohdiltaan se jää tämän kirjan ulkopuolelle. On tietenkin psykopaatteja, jotka ovat tunne-elämältään epävakaita. Me kaikki tunnemme tämän alkoholistityypin. He ovat aina lopettamassa tosissaan. He ovat ylikatuvaisia ja päättävät alituiseen, mutta eivät milloinkaan toteuta päätöstä.

On myös ihmistyyppi, joka ei suostu myöntämään, ettei hän voi ottaa ryyppyä. Hän suunnittelee eri tapoja juoda. Hän vaihtaa juomansa merkkiä tai ympäristöään. On myös tyyppi, joka uskoo aina, että oltuaan täysin ilman alkoholia jonkun aikaa, hän voi ottaa ryypyn ilman vaaraa. On maanisdepressiivinen tyyppi, jota hänen ystävänsä ehkä ymmärtävät vähiten, ja josta voisi kirjoittaa kokonaisen luvun.

On myös ihmisiä, jotka ovat joka suhteessa täysin normaaleja, paitsi siinä, miten alkoholi heihin vaikuttaa. He ovat usein kyvykkäitä, älykkäitä ja ystävällisiä ihmisiä.

Kaikilla näillä ja monilla muilla on yksi yhteinen oire: aloitettuaan juomisen heille syntyy juomahimo. Tämä ilmiö, kuten olemme esittäneet, voi olla osoitus allergiasta, joka erottaa nämä ihmiset omaksi ryhmäkseen. Millään tuntemallamme hoidolla sitä ei ole koskaan pystytty pysyvästi poistamaan. Ainoa apu, jota voimme ehdottaa, on täydellinen raittius.

Tämä syöksee meidät välittömästi väittelyn kuohuvaan kattilaan.  Puolesta ja vastaan on kirjoitettu paljon, mutta yleinen mielipide lääkärien keskuudessa näyttää olevan, että useimmat krooniset alkoholistit ovat tuhoon tuomittuja.

Mikä ratkaisuksi? Ehkä voin parhaiten vastata tähän kertomalla yhdestä kokemuksestani.

Noin vuosi ennen tätä kokemusta tuotiin sairaalaamme kroonisen alkoholismin vuoksi hoidettavaksi eräs mies. Hän oli vasta osittain toipunut sisäisestä verenvuodosta ja hän näytti kärsivän patologisesta mielenterveyden heikkenemisestä. Hän oli menettänyt kaiken minkä vuoksi elää ja voisi sanoa, että hän eli vain juodakseen. Hän myönsi avoimesti ja niin hän myös uskoi, ettei hänellä ollut mitään toivoa. Sen jälkeen kun alkoholin vaikutus oli lakannut, havaittiin, ettei hänellä ollut mitään pysyvää aivovauriota. Hän hyväksyi tässä kirjassa esitetyn suunnitelman. Vuotta myöhemmin hän tuli tapaamaan minua ja koin hyvin oudon elämyksen. Tunsin miehen nimeltä ja osittain hänen piirteensä, mutta siihen kaikki yhtäläisyydet loppuivat. Vapisevasta, epätoivoisesta hermorauniosta oli tullut itseluottamusta ja tyytyväisyyttä säteilevä mies. Keskustelin hänen kanssaan jonkin aikaa, mutta en kyennyt palauttamaan mieleeni, että olisin tuntenut hänet entuudestaan.  Minulle hän oli vieras ja niin hän lähti. Siitä on kauan, eikä hän ole enää juonut.

Kun tarvitsen henkistä piristystä, ajattelen usein toista tapausta, jonka eräs tunnettu New Yorkilainen lääkäri lähetti hoitooni. Potilas oli tehnyt oman diagnoosinsa ja päätettyään, että hänen tilanteensa oli toivoton, oli piiloutunut autioon latoon, päättäen kuolla. Etsintäpartio pelasti hänet ja toimitti luokseni toivottomassa kunnossa. Fyysisen kuntoutuksen jälkeen hän oli puheillani, jolloin hän totesi suoraan, että hän ei pitänyt hoitoa vaivan arvoisena; paitsi, jos voisin taata hänelle, mitä ei kukaan koskaan ollut tehnyt, että vastedes hänellä olisi ”tahdonvoimaa” vastustaa juomisen mielihalua.

Hänen alkoholiongelmansa oli niin monimutkainen ja hänen masennuksensa niin syvä, että meistä tuntui, että hänen ainoa toivonsa oli se, mitä silloin kutsuimme ”moraaliseksi psykologiaksi” ja me epäilimme, ettei edes se tuottaisi mitään tulosta.

Hän kuitenkin vakuuttui tämän kirjan sisältämistä ajatuksista. Hän ei ole ottanut ryyppyä hyvin moneen vuoteen. Tapaan häntä silloin tällöin ja hän on niin hieno miehuuden esimerkki, kuin vain voi toivoa tapaavansa.

Suosittelen vilpittömästi jokaiselle alkoholistille koko tämän kirjan lukemista ja vaikka hän aloittaisi lukemisen pilkaten, hän saattaa lopettaa rukoillen.

 

William D. Silkworth, M.D.

@ Yhteydenotto | Anonymiteetti | © Copyrights